sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Tarja : Minulle ei ole nimetty varsinaista työnohjaajaa työssäoppimisjaksolle, johtunee siitä, että työskentelen vain aamuvuorossa. Kuten Suomessakin , on aamuvuoron on täälläkin se työntäyteisempi työvuoro. Aamutoimet, tutkimukset ruokailut ja lääkärinkierrot pitävät työtahdin kiireisenä. Henkilökuntaa on täälläkin aika vähän vuorossaan. Osastoni osastonhoitaja toimii opiskelijavastaavana ja antaa päivittäin minulle työtehtävät. Aamutoimille minulle on nimetty pari potilasta , joiden aamupesuista huolehdin. Potilaat suhtautuvat uteliaan ymmärtäväisesti siihen että saksankielentaitoni on rajallinen.
Keskiviikkona sain tehtäväkseni viedä potilaan toimenpideosastolle maksan biopsiaa varten. Sain jäädä seuraamaan toimenpidettä, joka tehtiin paikallispuudutuksessa. Potilaalle tehtiin ultraäänitutkimus, jonka yhteydessä lääkäri merkitsi potilaan ihoon kohdan josta koepalan nappaava instrumentti työnnetään ihon läpi. Ihoon tehtävä viilto oli todella pieni ja toimenpide kesti tutkimuksineen n. 15 min. Paikallispuudutuksesta johtuen potilas ei tuntenut kipua kuin sen pienen hetken jolloin koepala napattiin. Toimenpiteen jälkeen potilaan tuli maata 5 tunnin ajan kyljellään. Näihin tutkimuksiin katsojaksi pääseminen on todella mielenkiintoista.
Näiden kolmen viikon aikana en ole vielä nähnyt yhtään potilasta käytettävän suihkussa. Lähes kaikissa potilashuoneissa on suihku, mutta potilaat hoitavat aamupesunsa lavuaarin äärellä. Aamupesuun käytetään lavuaarillinen tai pesuvadillinen vettä, kaksi kankaista pesulappua, toinen ylä ja toinen alapesuihin, sekä pieni loraus saippuaa ja kaksi pyyheliinaa. Nämä tarvikkeet potilailla on mukanaan kotoa tullessaan, kuten myös yöpaitakin. Kaikki pukevat päiväksi ylle omat vaatteensa, sairaalapaidassa ovat vain ne potilaat joilla on katetreja tai ovat osastollani pitkäaikaishoidossa.
Pikaisiin " kuulemiin " 😍

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti